|
Kutsumme sinut
Onnistunut
koulutus
-brunssille
Hyvä
kouluttaja on miltei poikkeuksetta oman alansa asiantuntija, mutta pelkkä
asiantuntijuus sinänsä ei ole tae koulutuksen onnistumiselle. Onnistuneen
koulutuksen toteuttaminen vaatii suunnittelua ja valmistautumista sekä taitoa
esittää asiat niin, että koulutukseen osallistujat onnistuvat ne omaksumaan.
Juuri tämä osa-alue muodostaakin usein kompastuskiven monille asiantuntijoille,
joille koulutusten vetäminen on vain osa
työnkuvaa.
Kouluttaminen on kuitenkin
taito, jota on mahdollista harjoitella ja jossa on mahdollista kehittyä, ja jo
joidenkin perustekniikoiden hallinta auttaa halutun tuloksen
saavuttamisessa.
Olemme koonneet pitkän
kokemuksen parhaita käytäntöjä ja vinkkejä tiiviiksi tunnin paketiksi.
Tilaisuus sopii oman toimen ohessa tuote- ja käyttökoulutuksia, uusien
työntekijöiden perehdyksiä ja muita koulutuksia vetäville sekä kaikille
koulutuksen ja kehittämisen ammattilaisille.
Brunssi järjestetään syksyllä 2008,
myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana Helsingin Ruoholahdessa, HTC Helsinki Santa
Maria -talon 6. kerros, Tammasaarenkatu 5
Aamun ohjelma
klo 8.30 -
9.00
Saapuminen ja aamiaista tarjolla
klo 9.00 - 10.00
KM Anna Holmén, kieli-, viestintä- ja vaikuttamistaitojen valmentaja, AAC
Global:
* Koulutuksen suunnittelu
- tavoitteet, sisältö, rakenne ja toteutustapa
-
koulutusmateriaali
* Koulutuksen
läpivienti
- opetus- ja
oppimismenetelmät
- motivaatio ja
motivointi
* Kouluttajan rooli
- vuorovaikutus- ja esitystaidot
- palautteen
antaminen ja saaminen
* Koulutuksen vaikuttavuuden
mittaus
- tulosten arvioiminen ja jatkotoimien
määrittely
klo 10.00 - 10.30
Vapaata keskustelua aiheen tiimoilta
Tilaisuuden kieli on suomi.
Brunssit ovat maksuttomia, mutta
edellyttävät ennakkoilmoittautumista. Lisätietoja ja ilmoittautuminen
anne.aitta@aacglobal.com
tai puhelimitse
numeroon 040 826 0404.
Jos haluat ottaa
työkaverisi mukaan tai siirtää kutsun toiselle henkilölle - se sopii
meille.
Tervetuloa!
|